Missä olit kun… Helsinki 2007

Helsingin katukuvaa värittävät keväällä Euroviisut. Itä-Helsingissä hurrataan Viikkareille. Dj-pariskunta keksii idean aamiaisklubista.

Helsingissä Hartwall Areenalla järjestetään toukokuussa Euroviisut. Kampin Narinkkatorille pystytetään erityinen Eurovision Village. Laulukilpailu tuo kaupunkiin myös paljon sateenkaarituristeja. Helsingin yliopistolla järjestetään avoin International Queer Eurovision -seminaari. Kilpailun voittaa Serbia ensimmäisellä osallistumiskerrallaan itsenäisenä valtiona. Kaupunkitutkimus TA:n selvityksen mukaan suuri osa viisujen ulkomaalaisista vieraista on korkeasti koulutettuja ja hyvätuloisia. He käyttävät vierailunsa aikana paljon rahaa, viidennes yli 300 euroa päivässä ravintolapalveluihin, ostoksiin ja muuhun kulutukseen pääsylippu- ja hotellikulujen lisäksi.

Kyselyn mukaan kevään abitytöistä useampi hyväksyy yhden yön suhteet kuin pojista. Helsingin Sanomien gallupin mukaan lähes 40 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, ettei Suomeen pitäisi ottaa enää yhtään maahanmuuttajaa. Nyt-liite punnitsee yleisön painon The Crashin ja Peer Güntin keikoilla Tavastialla. Keskimääräisen Crash-fanin paino on 65,8 kiloa, Peer Günt -fanin 83,1 kiloa.

Lankapuhelin on enää noin 41 prosentilla suomalaisista talouksista. Käytännössä jokaisella työikäisellä suomalaisella on kännykkä. Kahdessa taloudessa kolmesta jokaisella talouden jäsenellä on oma matkapuhelin.

Unelmien Helsinki -palkinnon voittaa Rautatientorin uusi luistinrata Jääpuisto, jota ylläpitää kaupungin Liikuntavirasto. Huvila-teltassa järjestetään ”Kymmenen biisiä, jotka järisyttivät Suomea” -konsertti.

Itä-Helsingissä ilmiöksi on noussut jalkapallojoukkue Vuosaaren Viikingit, jonka budjetti on Veikkausliigan pienin, mutta kasvava fanijoukko äänekäs ja intohimoinen. Rautatientorilla järjestetään kesäkuun alussa Tunnusta väriä -tapahtuma, jolla juhlistetaan satavuotiasta suomalaista jalkapalloa.

”Soitettiin levyjä, posket punotti, kaikki tuli kiittelemään, keittiössä uunit huusi, oli ihanaa”

PAULIINA SINIAUER, dj:

“Me oltiin kaveriporukalla The Nationalin keikalla Tukholmassa joulukuussa 2007. Seuraavana aamuna mentiin Södermalmille johonkin kahvilaan brunssille ja puhuttiin, että olisipa hauskaa jos Helsingissäkin voisi tavata kavereita aamupalan äärellä viikonloppuisin. Vaikka kahvilassa ei edes soinut musiikki, niin alettiin puhua, että pitäisihän brunssilla olla myös hyvää musiikkia.

Ja jos halutaan hyvää musiikkia, sitten tarvitaan dj. Koska mulla ja silloisella poikaystävälläni Kalle Kotilalla oli dj-taustaa, mietittiin, että soitetaan itse levyjä niin saadaan just sellaista musiikkia kuin halutaan. Hyvää poppia, kaikkea indiehissuttelusta kuusariin ja souliin, uutta ja vanhaa, kaikkea leppoisaa. Meillä oli ollut tapana kotonakin tehdä niin viikonloppuaamuisin, toinen keittää puuron ja toinen valitsee aamumusat.

Innostuttiin tosi paljon ajatuksesta, että voisi tavata ystäviä baarissa muuhunkin aikaan kuin yöllä. Helsingissä kahtiajako kahvilan ja baarin välillä oli silloin mun mielestä aika jyrkkä: ei kahvilassa juoda kaljaa tai baariin mennä kahville. Kahvilassa ollaan päivällä, baarissa illalla ja yöllä. Haluttiin rikkoa tuota asetelmaa. Ja koska kaveripiirissä oli myös pienten lasten vanhempia, haluttiin että nekin pääsee joskus klubille. Ja lapset mukaan. Näin ajatus Aamiasklubista oli syntynyt. Heti kun päästiin takaisin Helsinkiin, alettiin edistää ideaa ja eka klubi oli 2008 alkuvuodesta.

Brunsseja ei silloin vielä juurikaan ollut. Aamupalaa sai toki kahviloista ja hotelleista: Tin Tin Tango, Krulla´s, Ekberg ja Engel. Lähimmäs meidän ideaa meni Koffin puiston laidalla oleva Fanny, joka tarjosi noutopöydästä aamupalaa. Käytiin Kallen kanssa siellä kerran tsekkaamassa ‘kilpailija’. Ei tykätty yhtään, ahdisti. Siellä soi elektro ja lujalla. Ihan kuin olisi ollut iltaklubilla, ei ollut sitä aamun leppoisaa filistä, jota me haettiin. Toisaalta oltiin ihan tyytyväisiä, että ei ollut kilpailua.

Me oltiin kavereiden kanssa aloitettu poppiklubi Pop-O-Matic Bellyssä jonkun aikaa aikaisemmin, ja se oli heti tosi suosittu, joten suhteet Bellyyn oli hyvät. Kun ehdotin ravintoloitsija Timo Koutalalle aamiaisklubia, hän näki siinä heti potentiaalia ja oli valmis testaamaan.

Ensimmäinen klubiaamu oli kylmä. Käveltiin levylaukkujen kanssa viiskulmasta auringon noustessa kohti Bellyä, tuntui oudolta olla siihen aikaan lauantaiaamuna liikenteessä. Ehkä eniten jännitti, tuleeko muitakin kuin kavereita. Kun päästiin Bellyyn tuntui ihan mahtavalta, se aamiaisbuffa näytti ihanalta, tuore leipä tuoksui ja kaikki oli just niinkuin oltiin visioitu. Paitsi että sitä ei kyllä oltu osattu aavistaa, että oven taakse muodostuisi jono ennen kuin kello löi kymmenen ja klubi alkoi. Ihmisiä tuli ja tuli. Niitä kääntyi pois, koska sisälle ei mahtunut. Henkilökunta haki ostoskärryillä lähikaupasta lisää ruokaa, koska alkoi näyttää jo parin tunnin jälkeen että se loppuu kesken.

Soitettiin levyjä, oli kuuma, posket punotti, kaikki tuli kiittelemään, keittiössä uunit huusi ja hiki valui, ihmisten puheensorina oli niin kovaa että mietin, että kuuleeko kukaan siitä musiikista mitään, mutta kyllä se teki sen tunnelman. Oli ihanaa. Ja hulluinta oli se, että kun klubi oli ohitse, oli vielä koko viikonloppu edessä!

Heti alusta lähtien meillä oli vierailevia dj:tä joka kerta. Pyydettiin kiinnostavia tyyppejä, joiden tiedettiin diggailevan hyvästä musiikista, dj-osaamista ei tarvinut olla, luvattiin opettaa. Ja saatiin tosi hauska kirjo ihmisiä, joista moni on sen jälkeen tehnyt dj-hommia, vaikkei ennen. Mä soitin joka kerta Nancy Sinatran Sugar Town -biisin. Siinä oli jotenkin just oikea rallattelufiilis.

Aluksi ehkä vähän ärsytti kun muut alkoivat kopioida ideaa, mutta sitten tajusin, että sehän on paras kohteliaisuus. Ekana perässä tuli Nollan reggaebrunssi. Meidän Aamiaisklubi loppui siihen, että me erottiin, 2009 joulukuussa. Kumpikaan ei halunnut tehdä sitä yksin. Se oli surullista, mutta tosiaalta, oltiin onnistuttu elävöittämään kaupungin aamiaiskulttuuria ja tavallaan onnistuttu siinä mitä haluttiin: Helsingissä voi tavata kavereita aamupalalla baarissa viikonloppuna. Ei tarvinut enää olla itse se järjestävä taho.”

Pauliina Siniauer opiskelee parhaillaan Freie Universitätissä Berliinissä.