Missä olit kun… Helsinki 2004

Huvilassa muistellaan Göstaa, Onnela avataan ja Vuosaaren kesäjuhlien karaokessa soi Badding.

Huvilan mieleenpainuvimpia iltoja on Malja Göstalle – A Tribute to Gösta Sundqvist. Muistokonsertin lavalla nähdään pitkä liuta muusikoita, mm. Tuomari Nurmio, Emma Salokoski, Jukka Poika, Laura Närhi, Marjo Leinonen, Jussi Lampi, A.W.Yrjänä, Hector, Pauli Hanhiniemi, Anna Eriksson, Timo Rautiainen, Kaija Koo, Samuli Putro…

Baaririntamalla eletään Sedu Koskisen aikaa. Tiger joudutaan lopettamaan katumetelöinnin takia mutta Koskinen alkaa remontoida Kaivohuonetta, josta tulee menestys. Koskinen vuokraa myös Vanhan Maestron tilat Fredalta. Syntyy Studio 51. “Koko disko ympäröitiin screeneillä ja musiikkivideoilla. Toin ne ensimmäisenä Suomeen. Se oli huima viritys. Siellä oli myös ensimmäinen vippi-Privè omalla sisäänkäynnillä”, Koskinen kehuu myöhemmin City-lehdessä. Sedu perustaa myös ensimmäisen Onnelan Pohjoiselle Makasiinikadulle syksyllä 2004. Parhaimmillaan Studio 51:ssä ja Onnelassa kävi perjantaina ja lauantaina 12 000 ihmistä.

Television suosikkiohjelma Kotikatu muuttaa Ullanlinnasta Kallioon.

Vuoden 2004 alussa Helsingissä asuu 29 635 ulkomaan kansalaista. Ulkomaalaisten määrä on viisinkertaistunut viidessätoista vuodessa 5,3 prosenttiin kaikista helsinkiläisistä. Koko maassa asuu 107003 ulkomaan kansalaista eli 2,0 prosenttia koko Suomen väestöstä.

Hans Välimäen Mecca-ravintolassa voi seurata salin puolelta ruuan valmistusta. Lokakuussa avataan Mecca Comedy Club 2004, joka yhdistää ruuan ja stand up -komiikan. Mecassa esiintyvät esimerkiksi nuoren suomalaisen stand upin isot nimet André Wickström, Jaakko Saariluoma ja Krisse Salminen.

”Rastilan kartanon höyrykaraokessa soi Kolmas Nainen”

TIMO RAITTINEN, Vuosaaren kesäjuhlien järjestäjä:

”Olin kuutena vuotena peräkkäin järjestämässä Vuosaaren kesäjuhlia. Vuonna 2004 järjestettiin kolmannet juhlat, ne olivat Rastilan kartanon pihalla elokuussa, ja kestivät peräti kolme päivää.

Vuosaari on ollut aina hirveän aktiivinen, nytkin mukana oli järjestävän Vuosaari-seuran lisäksi paikalliset nuorisotalot. Perjantaina oli nuorten bändejä ja tanssiesityksiä. Me oltiin tehty nuorisotalojen kanssa diili, että he tekevät osan ohjelmasta. Lauantaina oli perhepäivä, oli pellejä ja taikureita ja illalla tanssia. Yhtenä vuonna meillä oli Laura Voutilainenkin esiintymässä. 2004 esiintyi Stadin Juhlaorkesteri, Janus Hanski ja Tarja Merivirta. Sunnuntaina oli vielä yhteislaulua.

Alusta asti juhlien yksi ohjelmanumero on ollut Höyrykaraoke. Nimi tulee Höyrykone-säestysryhmästä. Karaoke toimii niin, että meillä on lauluvihko, siinä on kaikkea vähän modernimpaakin mukana, ja sitten on orkesteri ja muutama taustalaulaja. Karaokea saa siis laulaa orkesterin tahdissa.

Itse olen ollut kitaraa soittamassa ja taustalaulajana. Baddingin Paratiisi on yksi suosittu kappale, samoin Kolmannen Naisen Tästä asti aikaa.

Juhlissa on aina ollut hyvä tunnelma, ihmiset on selvästi tulleet viihtymään ja tapaamaan toisiaan.

Kesäjuhlat olivat kaikille ilmaisia ja se oli välillä aika haastava kokonaisuus kerätä rahaa ja pitää budjetti kasassa. Piti osata markkinoida homma paikallisille yrityksille. Talkoolaisia oli paljon, ruokapalkalla tehtiin töitä.

Kesäjuhlissa kävi ehkä kolmisentuhatta ihmistä koko tapahtuman aikana. Vuosaarelaiset osaavat nauttia Vuosaaresta ja rakentaa omaa kulttuuriohjelmaa. Vähän sääli, että tapahtuma lopetti kolmipäiväisenä, mutta kyllä nykyäänkin juhlitaan. Esimerkiksi Lohikäärmepuistossa on lastentapahtumia.

Olin aktiivinen Vuosaari-seurassa, toimin tuohon aikaan taloudenhoitajana. Minulla on mukavia muistoja noista ajoista, juhlien ohella meitä työllisti 300-sivuisen Vuosaari-kirjan toimittaminen ja sen talouden hanskassa pitäminen. Hyvin se kirjakin meni, painos loppui suurin piirtein kesken.”