Missä olit kun… Helsinki 2003

Punavuoren baariskene muuttuu, kun Soda ja Liekki lopettavat ja We Got Beef avataan. Kaivarissa soi Helsinki-päivänä Apulanta ja opiskelijoiden kimppakämpissä kuunnellaan Palefacea.

Puistoissa ja julkisilla paikoilla juomisesta kiistellään. Uusi järjestyslaki astuu voimaan 2003. Se sallii julkijuomisen mutta “häiritsevä” juominen on kielletty.

Euran Daltoneiksi kutsuttujen veljesten tarinaan perustuva Pahat pojat saa ensi iltansa tammikuussa.

Nyt-liite kertoo, että Helsinkiin on leviämässä ”brasilialainen vahaus”, jossa poistetaan bikinirajan karvojen lisäksi häpykarvoja. Brasilialainen maksaa Runeberginkadun Beauty Cornerissa ensikertalaiselle 65-115 euroa. Nytin ja Radio Helsingin yhteisen Unelmien Helsinki -palkinnon saa levykauppias Emu Lehtinen, Digelius Musiikin perustaja. Yleisön suosikkiasia Helsingissä on Suomenlinnan lautta.

Ilmaisjakelulehti Aktivist on lopetettu mutta nyt pääkaupunkiseudulla on 143 Nöjesguiden-lehden jakelupistettä. Lehti käsittelee musiikkia, elokuvia, ravintoloita ja shoppailua. Jump Inn, Liekki ja Soda ovat lopettaneet ja Punavuoren kohtaloa murehditaan. Sinne kuitenkin avataan myös uusia paikkoja, kuten We Got Beef, joka on päivisin kahvila ja iltaisin baari. Puolen litran tuoppi maksaa 4,20 e.

Huvila-teltassa esiintyy muun muassa fadolaulun uusi tähti Mariza sekä sarajevolaissyntyinen Goran Bregoviv. Juhlaviikkojen uutuus on nuorille suunnattu Asvaltti-katutapahtuma. Sen ohjelmassa on seinään potkimisen SM-kisat.

Helsinki-päivää juhlitaan taas Kaivarin ilmaiskonsertissa. Esiintyjinä ovat esimerkiksi Apulanta, Darude, Maija Vilkkumaa, Don Huonot, TikTak.

”Kun kävelin jatkoilta kotiin, aurinko värjäsi Museokadun valkoiseksi”

SANNA KEKKI, opiskelija, vapaa toimittaja:

”Huoneessani oli punainen seinä ja lattialla itämaishenkisiä mattoja Ikeasta. Muistan sen tunteen yhä. Ensimmäiset viikot kesäkuussa 2003, kun muutimme Museokadulle Miljan, Juhan ja Arin kanssa. Numeroon 30 a, kerrokseen kolme, vastapäätä KuuKuu-ravintolaa.

Muistan, kun makasin sängyssäni, näin naapuritalon ikkunat ja kuulin kadulta kantautuvia ääniä. Baareja, ihmisiä, skeittilautoja ja takseja. Muistan tunteen, että tämän isommaksi elämä ei voi mennä. Sen pakahduttavan ajatuksen, että asun kimppakämpässä eduskuntatalon takana. Helsingin parhaalla kadulla. Kämpässä, johon vanhempani eivät olisi halunneet päästää minua. Miksi lähteä Lauttasaaresta, äiti kysyi.

Muistan aamut keittiössä samettisohvalla, katosta tippuvat rappaukset. Aamun, kun kävelin jatkoilta kotiin ja aurinko värjäsi Museokadun valkoiseksi. Muistan siivousvuorolistat, joita emme noudattaneet ja tupakat, jotka poltimme sisäpihan parvekkeella. Muistan asuntoa vuokranneen iäkkään turkulaispariskunnan. Vuokran, joka pidettiin maltillisena ja varoituksen, johon suhtauduttiin lempeästi. Nuorison pitää saada juhlia, Turusta kuitattiin.

Opiskelimme. Lakia, kauppatieteitä ja yhteiskunnallisia aineita. Elämä oli yliopistolla, Metsätalon kirjastossa, töissä Halosen naistenvaateosastolla, Annankadun joogasalilla ja We Got Beefissä. Se oli myös KuuKuussa. Ravintolassa, jossa kävi ihmisiä, joita katsoimme ihaillen. Kiihkeitä näyttelijöitä Q-teatterista, kulttuuriväkeä, muusikoita. Sellaisia, joista ajattelimme, että isona mekin. Niissä pöydissä joimme liian monta gin tonicia, kävimme treffeillä, tunnustelimme ihastumista. Niissä pöydissä itkimme. Skeittasimme baaritiskin edessä ja lensimme ulos. Nauroimme, koska Lenin-taulussa oli suun kohdalla reikä, johon saattoi törkätä tupakan.

Se, minkälaiseksi aikuiseksi kasvoin, liittyy paljolti aikaan Museokadulla. Asuntoon, jossa muistelimme kuollutta isää ja lasta, joka ei saanut syntyä. Asuntoon, jossa teimme ruokaa, rakastimme ja pidimme mikron päällä viinipulloa. Asuntoon, jossa kuuntelimme Palefacea ja Robbie Williamsia.

Aikani Museokadulla kesti lopulta reilun vuoden. Väliin tuli poikaystävä, jolla oli yksiö Minna Canthin kadulla ja yliopistovaihto, joka vei Isoon-Britanniaan. Mutta silti. Aika Museokadulla, aika ystäväperheessä, oli yksi elämäni parhaimmista.”