Missä olit kun… Helsinki 1997

Ultra Bra esiintyy vappujuhlassa, Michael Jackson Olympiastadionilla. Kännykät lisääntyvät ja helsinkiläiset kuulevat nuudeleista.

Tammikuussa Suomen hittilistan kärjessä on Aikakone, toisena tulee Spice Girls. Nousussa olevista rockyhtyeistä suosituin on Lemonator, joka lämmitteli edellisenä kesänä Bon Jovin stadionkeikkaa. Michael Jackson esiintyy Olympiastadionilla elokuussa. HIStory World Tourin keikka on ainoa kerta, kun Jackson esiintyy Suomessa. Kahdessa konsertissa on yhteensä 87 000 katsojaa.

Ulkomaanpuheluita soitetaan yhdeksänkertaisesti verrattuna vuoteen 1980. BKT kasvaa yli kuuden prosentin vuosivauhtia. Kalliossa mummot valtaavat Karhupuiston: he menevät joka aamu niin aikaisin penkille istumaan, etteivät juopporemmit mahdu sinne.

Nyt-liitteessä on palsta nimeltä “Internet täällä viikolla”, siinä esitellään kiinnostavia nettisivuja. Kebab-paikkoja tulee jatkuvasti lisää mutta Helsingissä on myös ravintolamaisia arabiruokapaikkoja, esimerkiksi Farouge, Antiokia Atabar, Persepolis, Cairo Inn ja Falafel. Kustannusyhtiö Like täyttää kymmenen vuotta.

Huumeista kärähtänyt HIFK:n jäähykuningas (95-96) Jere Karalahti aloittaa hoidon HYKSin huumevierotusklinikalla. Hän kertoo City-lehdessä harkitsevansa tietokoneen ostoa ja listaa suosikkiravintolansa: Namaskaar, Hesperia ja Kaivohuone.

Aerosmith esiintyy toukokuussa Hartwall-Areenalla. Liput maksavat 220 markkaa. Helsingin SAK:n, Sdp:n, Vasemmistoliiton ja TUL:n vappujuhlassa esiintyy Ultra Bra, jonka ensimmäinen levy Vapaaherran elämää ilmestyi 1996.

Uudenmaankadun catwalkiksikin nimettyyn kapakkakierrokseen kuuluu kuusi baaria: Ysibaari, Tapasta, Soda, Erottaja ja Fredan Jump Inn. Kierros päättyy Annankadulle, Lostariin.

”Baarissa nähtiin kännykkä, jossa ei ole antennia”

JUHA-PEKKA RAESTE, Nyt-liitteen esimies (1995-2000):

”Viimeistään vuoden 1997 maissa Helsingissä alkoi olla se tunne, että kaikki on mahdollista. Takana oli läntisen maailman pahin lama mutta nyt devalvaatio ja kaikki kauheus oli takana. Nokian nousu alkoi. Joku oli nähnyt O’Malleysissa puhelimen, jossa ei ole enää antennia. Tästähän tulee hitti, arveltiin.

Suomeen alkoi tulla lisää ulkomaisia ruokia. Aiemmin oli saatu avokadoja ja katkarapuja mutta nyt oli Chavroux-juustoa patongin välissä. Kaikki oli meille vielä kovin uutta: kesätoimittajalle saattoi sanoa, että tee juttu nuudeleista, niistä tulee kova juttu. Ai, mitä ne nuudelit on, kesikset kysyivät.

Elettiin vauraita aikoja. Metallien hinnat alkoivat nousta, printtilehdet olivat vielä voimissaan. Helsingin Sanomat teki miljoonan käyttökatetta viikossa. Olin pari vuotta aiemmin perustetun Hesarin Nyt-liitteen esimies, ja otan esimerkin omalta alalta: Kun Nyt-liitettä perustettiin, ehdotin päätoimittaja Heleena Savelalle, että meidän olis järkevää mennä Lauri Malkavaaran kanssa viikoksi New Yorkiin suunnittelemaan Nyttiä. Voitaisiin istua ideoimassa Greenwich Villagessa, syödä pannukakkuja aamiaiseksi ja ostaa hyviä lehtiä. Savelan vastaus: Sehän on pojat hyvä idea! Nykytoimittajat eivät voi uskoa tällaista.

Sama toiveikkuuden tunne oli muuallakin suomalaisessa yrityselämässä. Perustettiin venture capital -yrityksiä, vaikka ei ihmiset edes ihan tienneet, mitä ne ovat. Nytissäkin me oltiin ihan sinut The Facen ja Vanity Fairin kaltaisten lehtien kanssa. Oli tunne, että me ymmärretään kansainvälistä popkulttuuria ja voidaan olla siinä ylpeästi mukana.

Elävä kaupunkikulttuuri oli kuitenkin vasta nousemassa. Jostain sai peräti hotelliaamiaista ja yökahvila oli auki yli yhdeksään… Kun Billy Bragg tuli Tavastialle, oli ihan pakko mennä katsomaan sitä, koska ajattelin, että jos en mene, siellä on vaan 149 ihmistä, eikä Bragg tule tänne enää ikinä.

Nyt-liite syntyi Helsinkiin, jossa alkoi olla sen verran tapahtumia ja menoja, että Hesarin oli syytä painottaa kaupunkitapahtumia television lisäksi. Ajateltiin, että kerrotaan, mikä on vaihtoehto koti-illalle ja telkkarille. Nytin idea oli yhdistää menoliite, tv-liite ja intiimiasiat. Se henki, että kaikki on mahdollista, näkyi: mekin pantiin paljon aikaa ja vaivaa sellaisiinkin projekteihin, jotka eivät koskaan toteutuneet. Anni Sinnemäen piti tavata Madeleine, ajateltiin perustaa Kaartin maneesiin Kasarminkadulle huijausravintola, joka myy vain kukkaruokia… Kaikkea tällaista.

Netti oli vielä uutta. Meillä oli toimituksessa surffikone, josta päästiin aluksi ehkä kahteenkymmeneen osoitteeseen, joista yksi oli puolustusvoimat. Ne oli ’turvallisia osoitteita’, sillä yhtiössä pelättiin, että koneen kautta ehkä hyökätään Sanoman ytimeen ja vaarannetaan yrityssalaisuuksia.

Kännykät yleistyivät vauhdilla, ja Nyt-liite järjesti Paras tekstiviesti -kilpailun. Tekstarit otettiin vastaan sen ajan Nokiaan. Se pystyi vastaanottamaan ehkä 20 tekstaria kerralla. Viikonlopun jälkeen puhelin oli ihan tulikuuma ja tekstareita purettiin siitä satamäärin. Vähän vaikea edes selittää vuonna 2015, mikä on sellaisen kisan idea, jossa vertaillaan tekstareita.

Olen itse syntynyt Tarkk’ampujankadulla ja asunut Tehtaankadulla nyt 21 vuotta putkeen. Koen itseni ihan älyttömän helsinkiläiseksi. Pystyn aistimaan, millainen on yleinen ilmapiiri mun kaupungissa. Olen kauhean iloinen siitä, mihin suuntaan tämä kaupunki on menossa. Kun löydät oikeisiin paikkoihin, täällä on hurja meininki, ja samalla ihmiset on rehellisiä ja hyväntahtoisia. Ruotsalaiset tulee tänne ja kertoo kotona, että Suomessa on ihmisiä, joilla on oikeesti käytössä kuluneet farkut ja niillä on siellä jotain naavaa. Siinä on Helsingin lumo.

Mietin just vähän aikaa sitten yhtä hetkeä, jolloin Helsingin muutos näkyi konkreettisesti silmieni edessä:

Muutama vuosi sitten olin vaimoni Sonjan ja ystäväni Karin kanssa Flown shampanjabaarissa. Olen vähän suorittaja festareilla, täytyy katsoa yhdeksäntoista bändiä, mutta nyt lavalla oli joku, jota ei tarvinnut seurata pinkona eturivissä. Shampanjabaarin vieressä on Flown mukavin tila: aurinkolasien ja mallin näköisten ihmisten täyttämä discokäytävä, jonka läpi kulkiessa on pakko tanssia, että ylipäätään selviää sen läpi. Ihmiset on onnellisia, tarjoaa toisilleen shampanjaa, kaikki on vähän korskeaa mutta tietyllä lailla hauskinta, mitä tiedän.

Katselin siinä baarissa ympärilleni ja näin, kuinka 12 000 tyylikästä, vähän hassusti pukeutunutta ihmistä tanssii ja juhlii mun ympärillä. Se oli niin kaunista. Ajattelin siinä päälavaa katsoessa, että Helsinki on muuttunut mukavammaksi kaupungiksi ja olen ollut omalta osaltani mukana tekemässä tätä muutosta. Tunsin häivähdyksen ylpeyttä, ja ajattelin: Herranjumala oikeesti, tää onnistu!”

Raeste on nykyään Helsingin Sanomien politiikan toimittaja.